Koirat

Sienna-Red Loretta Lynn
"Aili"
NOU1 - RTK2 VOI HYV - SERT
A/A - 0/0 - silmät ok - geenitestattu - MH suoritettu
Teksti 6/2025
Aili (synt. 15.4.2023) on kaikessa tekemisessä, etenkin rodunomaisissa lajeissa, hyvällä työmotivaatiolla ja sitkeydellä varustettu energiapakkaus, mutta toisaalta sohvan ja tyynyjen pehmeydestä nauttiva rauhallinen kotikoira. Aili elää meillä kotona lapsiperheessä (lapset 15- ja 19-vuotta) kahden kissan ja tyttärensä Iineksen kanssa. Aili tulee hyvin toimeen muiden koirien sekä ihmisten kanssa, vaikka vieraista ihmisistä ei tavallisesti juuri tervehtimisen jälkeen välitetäkään. Myöskään omalta perheeltä ei erikseen olla kärttämässä rapsutuksia; niitä taitaa tulla tarpeeksi muutenkin ja sylissä voidaan piipahtaa välillä 😊. Läsnäolo ja tietoisuus oman lauman sijainnista ovat tärkeintä.
Aili on tolleriksi rauhallinen, mutta tollerille tyypillinen leikkisyys on toisaalta koko ajan mukana ja kaikki leikkiminen, tekeminen sekä uuden oppiminen ovatkin Ailille mieluista puuhaa, kuten myös nenän käyttö niin harrastuksissa kuin luonnossakin. Eniten Aili syttyy ja on parhaimmillaan vesityöskentelyssä sekä jäljestämisessä. Rauhoittumiseen on etenkin vesityön yhteydessä ainakin vielä toistaiseksi kiinnitettävä erikseen huomiota. Haussa kohteet löytyvät yleensä helposti. Palautuksien harjoitteluun saatiin aluksi panostaa enemmän, etenkin uusissa ympäristöissä ja vieraiden ihmisten läsnä ollessa. Nyt palautukset sujuvat varsin mallikkaasti. Riistaa Aili kantaa pääsääntöisesti hyvällä otteella. Varsinaista miellyttämishalua ei Aililta juurikaan löydy, mutta Aili palkkautuu erittäin hyvin ruualla ja rodunomaisissa lajeissa riittäisi pelkkä tekeminenkin. Riistaviettisyys on Aililla melko voimakas; arjessa tämä tarkoittaa mm sitä, että tuoreet riistan jäljet voivat viedä mukanaan ja muutkin havainnot metsälenkeillä kiinnostavat kyllä.
Ailin kanssa harrastetaan nomen lisäksi mejä:ää (toistaiseksi vain omaksi iloksi) sekä rally-tokoa voittaja-luokassa. Myös Nosework-kokeissa käydään satunnaisesti. Tietenkin harrastuksiin kuuluu kokeissa käymisen lisäksi niihin harjoittelu ja oikeiden koulutustapojen opettelu; tuloksista(kin) päätellen tähän saisi ohjaaja panostaa enemmän etenkin vaatimusten kasvaessa harrastuksissa pidemmälle edetessä.
Aili on tottunut liikkumaan erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa, myös kaupungin vilinässä ja esim. ostoskeskuksissa, eikä muissakaan nyky-yhteiskunnan tilanteissa ole esiintynyt haasteita. Ailia voi kuitenkin luonnehtia "viisaan varovaiseksi" uudet oudot asiat tarkkaillaan ensin kauempaa ja tutustutaan rauhallisesti eikä rynnätä suin päin tilanteisiin.
Aililla esiintyy jonkin verran reviirin vartiointiviettiä (ilmoittaa haukkumalla), mutta portista ja ovesta sisään tulijat ovat kuitenkin lähtökohtaisesti parhaita kavereita.
MH-luonnekuvauksen Aili suoritti varsin mallikkaasti; tuloksiin pääset tutustumaan tästä linkistä.
Terveys
Aili on perusterve ja kattavasti geenitestattu puhtaaksi/terveeksi useista rodulle tyypillisistä periytyvistä sairauksista. Aili on PRA kantaja ja tämä luonnollisesti huomioidaan yhdistelmää suunniteltaessa.
Ailin säkäkorkeus on noin 47,5 cm ja paino 16,5 kg.
Terveystulokset
Lonkat A/A
Kyynärät 0/0
Silmät OK
Geenitestit
prcd-PRA kantaja
DM(exon 2 )terve
DE terve
JADD terve*
CLPS terve
CDDY/IVDD terve
CDPA terve
CEA terve
CDMC terve
*Vanhempien perusteella

Cinnamon Toll's Daisy Duck
"Iines"
Iines jalostustietokannassa
Teksti 7/2026
Iines (synt. 28.10.2025) on vauhdikas, mutta kuuliainen noutajanalku Ailin ensimmäisestä pentueesta. Luonteen osalta tämä menestyksekkään ruotsalaiskasvattajan kuvaus kuvaa varsin hyvin Iinestä: "Alan oppia jotakin niiden hyvin erikoisesta temperamentista. Tolleri on erittäin intensiivinen. Se tottelee intensiivisesti, noutaa intensiivisesti, nukkuu intensiivisesti ja kokee koko maailman intensiivisesti. "
Iines omaa hyvän työmoottorin ja motivoituu erittäin hyvin ruualla sekä rodunomaisissa lajeissa pelkällä tekemiselläkin. Vieraista ihmisistä ei tervehtimisen jälkeen juuri välitetä ja toiset koirat ovat potentiaalisia leikkikavereita. Ailin tavoin Iineskään ei juuri erikseen rapsutuksia kerjää vaan ennemmin välttelee ylimääräisiä kontakteja. Rapsutella voi sitten sylissä ollessa tai vieressä nukuttaessa 😄.
Riistaa Iines kantaa pääsääntöisesti hyvällä otteella ja tykkää käyttää nenäänsä, vaikka aina se ei vielä pysykään vauhdissa mukana. Iineksestä on kuoriutunut vahva uimari, jolta löytyy jo nyt emoa paremmin malttia vesityön yhteydessä. Iines myös palauttaa vesinuodot hyvin. Riistaviettisyys on Iineksellä yleistiottaen vahva.
Iineksen kanssa harrastuksena on tällä hetkellä taipumuskokeisiin harjoittelu, mutta noseworkin ja rallytokon alkeita on myös hahmoteltu.
Erilaisista ympäristöistä, alustoista tms. ei ole ilmennyt haasteita, mutta emolta perittyä ja opittua vartiointi/ilmoittamisviettiä löytyy jonkun verran.
